Katsaus viime vuoteen ja vuoden 2019 alkuun

Vuosi 2019 on jo kovaa vauhtia käynnissä. Käännetään kuitenkin muutama sivu taaksepäin vuoteen 2018, sillä loppuvuodesta tapahtui asioita, joista haluan teille kertoa.

Vuoden 2018 loppu oli minun osaltani melko kiireinen. Syyskuu ja lokakuun alku täyttyi suunnistuskilpailuista ja heti niiden jälkeen oli minun vuoro astua armeijan vihreisiin. Käydään ensin läpi hieman kuinka syksyn tärkeimmät kilpailut sujuivat.

Elokuussa ensimmäisenä oli vuorossa SM-pitkänmatkan kilpailut Mikkelin Neitvuorella. Tämä kisa oli siintänyt mielessäni heti MM - kisojen päättymisen jälkeen. Toki olihan se merkitty jo kauden alussa yhdeksi tavoitteista. Syy, miksi tämä kisa oli yksi syksyni kohokohtia, on se, että pitkä matka on suosikkimatkani suunnistuksessa, mutta kaiken lisäksi kisa suunnistettiin yhdessä Suomen hienoimmista maastoista. Onnistuin voittamaan kilpailun, mutta suoritus ei ollut täydellinen. Toiselle rastille tein ison virheen rastiympyrässä. En kuitenkaan hetkahtanut virheestä liikaa ja pystyin korjaamaan fokukseni nopeasti takaisin suunnistukseen. Olenkin erityisen tyytyväinen siihen, että pystyin kasaamaan itseni virheen jälkeen. Siinä on ollut vaikeuksia, ja on edelleen. Päällimmäisenä tästä kisasta jäi muistiin kuitenkin hyvä rata, upea maasto ja totta kai suomen mestaruus.

Syyskuussa SM - kilpailut siirtyivätkin sitten satoja kilometrejä pohjoisemmaksi. Lauantaina kilpailtiin Suomen mestaruuksista viesteissä Rovaniemellä ja sunnuntaina sprintattiin Oulussa. En ole tainnut ennen suunnistaa Rovaniemellä, joten kisareissu oli jo siinä mielessä hieno uusi kokemus. Lapin maastojen erikoisuutena ovat isot avoimet suot, jotka saattavat olla välillä todella märkiä ja upottavia. Juoksin SM-viesteissä MS Parman H20 sarjan joukkueen ankkurina. Joukkueessani ennen minua juoksivat portugalilainen Ricardo Esteves Ferreira sekä Aaro Julkunen. Pojat tekivät loistavaa työtä, ja lähdin viimeiselle osuudelle selvässä kärjessä. Siinä paikassa oli helppo hoitaa homma kotiin. Vaikka yhdelle rastille tein virheen, tiesin, että takaa tuleva joukko on kaukana, ja suunnistin rauhallisesti maaliin asti. Jokainen teki omaa hyvää perustyötä ja taidettiin johtaa viestiä melkein alusta asti.  Viestit ovat minulle tärkeitä.

Metsästä kaupunkiin. Aamulla karsinta ja iltapäivällä finaali. Siitä koostuu SM - sprintin kilpailupäivä. Olin oman karsintaeräni toinen, mikä tarkoitti loppupään lähtöaikaa finaaliin. Tein karsinnassa hyvän suorituksen, mikä oli hyvä lähtökohta finaalia ajatellen. Olin valmistautunut kilpailuun katsomalla ilmakuvia ja pohtimalla eri rataprofiileja, joita finaalissa saatettaisiin tarjota. Tiesin maaston erityispiirteet ja kohdat, joissa on syytä olla tarkkana. Finaalin rata jakautui selkeästi kahteen eri osaan: alku oli teknistä suunnistusta ja lyhyitä välejä kerrostalojen välissä, loppu koostui juoksupainotteisista pidemmistä väleistä puistojen läpi kohti kilpailukeskusta eli Raatin stadionia. Ratamestarin erikoisuutena kilpailussa oli useimman sarjan viimeinen rastiväli, jossa huonompi reitinvalinta oli monia kymmeniä sekunteja hitaampi kuin nopeampi reitti. Monessa sarjassa mitalistit menivät viimeisellä 300 metrillä uuteen järjestykseen. Minä onnistuin sillä rastivälillä. Olin lopulta kilpailussa kolmas, johon olen todella tyytyväinen. En nimittäin ollut hirveästi saanut sprinttiharjoituksia ja - kilpailuja alle kesällä. Tykkään sprinteistä paljon, ja haluan kehittyä myös siinä. Sen takia tämä mitali lämmitti erityisesti mieltä.  Syksyn mitaliputki sai edelleen jatkoa.

Lokakuu oli seuraviestien aikaa. Ensin 25Manna Ruotsissa ja sen jälkeen Halikko-viesti Suomessa. 25Mannassa sijoituimme hienosti kahdeksanneksi. Tänä vuonna 25Manna erottui viime vuosista maailman huippujen poissaololla, sillä samaan aikaa käytiin maailmancupin finaalikierros Tsekissä. Kaikilta kärkijoukkueilta puuttuivat siis kirkkaimmat tähdet, mikä toi uuden mausteen kisaan. Samalla se tarjosi hienon mahdollisuuden huippujen takana oleville suunnistajille sekä nuorille lupauksille. Suunnistin itse MS Parman joukkueessa seitsemännen osuuden, viimeisenä lähtijänä. Selvennykseksi, että 25Mannassa väliosuuksilla juoksee kustakin joukkueesta neljä henkilöä. Juoksujärjestyksellä on siis iso merkitys, eikä joukkueiden laatijat pääse helpolla ;) Oma suoritukseni lähti haparoiden liikkeelle, sillä tein pienen virheen heti ensimmäiselle rastille. Lopun pystyin suunnistamaan omalla tasolla, ja osuutemme onnistui nostamaan joukkueemme sijoitusta pari pykälää. Ilahduttavinta joukkueemme suorituksessa oli minuakin nuorempien urheilijoiden onnistuminen kovassa paikassa merkityksellisillä osuuksilla sekä ankkurimme Eero Heinosen mieleenpainuva loppukiri. 25Manna on itselleni aina yksi vuoden kohokohdista, koska siellä on aina mukana koko seuran porukka vauvasta vaariin.  Jokainen pääsee suunnistamaan vuorollaan ja voi sen jälkeen liittyä keskusteluun radasta ja omasta suorituksesta.  Seurahenkeä parhaimmillaan.

Viikkoa myöhemmin Halikko-viestiin lähdimme kovin odotuksin hallitsevana mestarina. Kaikki menivät pelikirjan mukaan, kunnes yhdelle suunnistajistamme tapahtui harmittava virhe, mikä johti hylkäykseen. Johdimme siihen asti koko viestiä huimalla 9 minuutin erolla. Minä olin saanut kunnian toimia joukkueemme ankkurina tänä vuonna, ja olin innoissani lähdössä suunnistamaan omaa osuuttani yksin kärjessä. Loppujen lopuksi juoksin radan vain kevyesti läpi säästellen voimia seuraavan päivän SM - kisaa varten. Täystyrmäys.

Uusi kilpailu koitti heti seuraavana aamuna. Luvassa oli 20 kilometriä suunnistusta, ja jaossa oli kauden viimeiset SM - mitalit. Edellispäivän Halikko - viesti oli täydellinen valmistava harjoitus, sillä tässä kisassa lähtö tapahtuu yhteislähtönä ja muistuttaa pitkälti viestisuunnistusta. Lähdin tekemään täysin omaa suoritusta, ja halusin pysyä kärjessä kisan alusta saakka. Niin siinä myös kävi, ja tulin maaliin voittajana. Oli helpottavaa, mutta toisaalta myös hieman haikeaa ylittää maaliviiva. Kahden tunnin kisa takana, muttei ei enää yhtään edessä vuodelle 2018. SM - erikoispitkä oli loistava päätös vuodelle 2018. Äärimmäisen suunnistus suorituksen jälkeen ei edes tekisi mieli heti takaisin metsään...

Loppuillan vietin nauttien viimeisistä vapauden rippeistäni. Makasin sohvalla, söin ja asetin väsyneen kroppani sänkyyn lepäämään melko aikaisin. Ajatuksia ensi viikosta pulpahteli mieleeni, vaikka kuinka yritin niitä vältellä ja vain nauttia hetkestä.

15.10.2018 säilyy muistoissani ikuisesti. Päivä, jolloin minun varusmiespalvelukseni alkoi. Suoritan asepalvelustani Santahaminassa Kaartin Jääkärirykmentissä, Urheilukoulussa. Lähdin armeijaan avoimin ja positiivisin mielin, mikä vieläkin, näin kolme kuukautta myöhemmin, jaksaa kantaa. Armeija on osaltani sujunut hyvin, eikä suurempia ongelmia ole ollut. Alussa olin epävarma, kuinka hyvin pystyn yhdistämään armeijan ja urheilun. Ensimmäisten viikkojen jälkeen olin jo varma, että se onnistuu hyvin, jos tekee molemmat asiat järkevästi ja malttaa ottaa rauhassa. Tähän mennessä olen jo ehtinyt kokea monia hienoja hetkiä armeijassa, joista sotilasvala ja havukoe mainittakoon erityisesti. Lisää unohtumattomia kokemuksia on varmasti vielä luvassa, sillä onhan niitä aamuja vielä jonkin verran jäljellä :)

2019 alkoi ryminällä urheilun parissa. Vietin kaksi viikkoa Portugalissa nuorten maajoukkueen leirillä Team Kisakallion urheilijana. Leiri koostui pääasiassa suunnistuksesta ( 14 suunnistusharjoitusta), mutta mukaan mahtui myös muutama oma lenkki ja pari yhteistä nopeustreeniä. Leiri oli menestys ja fiilis huikea koko leirin. Sain tehtyä suunnistusharjoitukset laadukkaasti ja juoksu tuntui hyvältä. Sen lisäksi tieto siitä, että Suomessa on lunta poikkeuksellisen paljon lämmitti mieltä.  Jotenkin tuntuu aina erittäin hyvältä, kun pääsee armeijaviikkojen jälkeen kunnolla urheilun pariin. 

Portugalin leirin jälkeen olikin sitten vuorostaan aika palata sotimaan oikein ryminällä. Seuraavan viikon vietin metsässä ampumaharjoituksessa -20 asteen pakkasessa ja viikko huipentui osaltani kuuluisaan Havukokeeseen. Unohtumaton, mutta raskas kokemus. Reilun kolmenkymmenen kilometrin rinkka selässä marssimisen jälkeen oli mahtava tunne päästä noin vuorokaudeksi kotiin levähtämään. Palkintona tästä suorituksesta lomapukuani koristaa nykyisin Havumerkki!

Nyt olen koittanut nauttia Suomen talvesta hiihtäen, juosten ja sprinttisuunnistaen. Harjoittelu on kaiken kaikkiaan sujunut tällä harjoituskaudella hyvin siihen nähden, että armeija asettaa tiettyjä haasteita urheilemiselle. Mitään ihmeitä en ole yrittänyt tehdä, vaan olen tehnyt perusasiat hyvin. Palatumiseen olen joutunut kiinnittämään erityistä huomiota, sillä päivät ameijassa ovat olleet yllättävän rankkoja. Peruskoulutuskauden jälkeen aikaa on tippunut enemmän urheilulle, ja aikalailla normaalin ohjelman mukaan olen pystynyt joulukuusta asti harjoittelemaan. 

Viime päivät olen viettänyt Kisakallion urheiluopistolla Team Kisakallion leirillä. Ohjelmaan on kuulunut mm. sprinttiä, sisäsuunnistusta ja hiihtoa. Kisakallio tarjoaa hyvät olosuhteet, ja tänne on aina kiva tulla leirille. Team Kisakallion urheilijana voinenkin olla Kisakalliossa kuin kotonani :) Seuraava etelän leiri kolkuttelee onneksi jo ovella, kun vuorossa on Urheilukoulun leiri Alicantessa suunnistajien porukalla. Kaksi viikkoa taas etelän lämmössä tulee tarpeeseen, sillä Suomen lumitilanne tällä hetkellä ei ole kovin suotuisa suunnistamiselle.  Hyvällä fiiliksellä eteenpäin!

Treeni intoa kaikille! Nauttikaa Suomen talvesta. 

- Akseli